Martti Linkolan arkisto sisältää aineistoa liittyen hänen työhönsä kansatieteilijänä ja Museoviraston intendenttinä. Mukana on yksityistä ja viranhoitoon liittyvää kirjeenvaihtoa, käsikirjoituskonsepteja aiheena Enontekiön porolappalaisten muuttoasutus sekä Lappiin liittyvää tutkimusaineistoa ja muistiinpanoja. Lisäksi on Linkolan tutkimuksiin liittyviä valokuvia ja karttoja. Aineiston yhteydessä olleet kaksi punottua lapintyylistä nauhaa 1970-luvulta siirretty esinekokoelmiin.
Museoviraston Kuvakokoelmat vastaavat valokuvien hallinnoinnista, myös arkistoaineistoihin liittyvät valokuvat ovat pääosin Kuvakokoelmilla. Arkistoaineistojen joukossa voi kuitenkin joissain tapauksissa olla kuvavedoksia, esim. arkeologiaan liittyvissä aineistoissa on usein kuvatauluja (= taustapahville kiinnitettyjä vedoksia, joiden yhteydessä on kuvatekstejä). Kaikki alkuperäiset kuva-aineistot, kuten negatiivit ja diat ovat kuitenkin aina Kuvakokoelmilla, samoin valtaosa vedoksista. Henkilöittäin arkistoiduissa aineistoissa valokuvista saattaa olla tarkempia mainintoja erityisesti F-sarjassa (Valokuvat).