1920-luvulla kommunistien vaikutusvalta kasvoi ammattiyhdistysliikkeessa. Vuonna 1926 sosialidemokraatit pitivät sosialidemokraattisen ammattiyhdistysväen neuvottelukokouksen, jossa valittiin Sos.-dem. Ammatillinen Keskustoimikunta organisoimaan sosialidemokraattien ammattiyhdistystoimintaa. Kokouksessaan 1929 se päätti perustaa Ammatillisten Järjestöjen Valtuuskunnan (AJV) ohjaamaan järjestötyön käynnistämistä. Suomen Ammattijärjestön jouduttua toimintakieltoon kommunistisena AJV oli organisoimassa uuden keskusjärjestön syntyä. (Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto 1930) Sosialidemokraattiset työläiset olivat hajallaan eri liitoissa. 1929 perustettiin Suomen Työläisliitto kokoamaan yhteen kommunistisista liitoista eroavia osastoja ja sosialidemokraattien perustamia uusia osastoja. Järjestötoiminnan elpyessä eri alojen edustajat itsenäistyivät omiksi liitoikseen. Vuonna 1970 jäljellä oli lähinnä valtion tiemiehet. Tällöin liitto lakkautti toimintansa muuttamalla nimensä Valtion Työntekijäin Liitoksi. Kirjeenvaihtoa-sarja koostuu lähinnä osastoilta tulleista kirjeistä. Kirjeenvaihtoon on luetteloissa viittaus ao. osaston kohdalla.
Suomen Työläisliitto (1929-1970)Arkistonmuodostaja
Suomen Työläisliitto (1929-1970)
STL
Helsinki
331.88.1(3A,H86)