Suomessa tuomittiin vuosien 1919-1944 välisenä aikana ylioikeuksissa pelkästään ”valtio- ja maanpetoksesta” yli 4500 henkilöä vankeus- ja kuritushuonerangaistuksiin. Lukuun eivät sisälly mm. rikoslain eri pykälien nojalla poliittisluontoisista syistä tuomitut, joiden lukumäärää on vaikea arvioida. Vangitsemiset olivat osa väkivaltapolitiikka, jolla maamme vasemmistolainen työväenliike yritettiin nujertaa luokkasotaa seuranneella ns. ensimmäisen tasavallan valtakaudella. Tämän politiikan ilmenemismuotoja oli lukuisia: Suomen Kommunistisen Puolueen toiminnan täydellinen kieltäminen, vasemmistolaisten järjestöjen ja lehtien lakkauttamiset, sanan-, paino-, ja kokoontumisvapauksien rajoitukset jne. Poliittisten vangitsemisten määrä vaihteli yhteiskunnallisen tilanteen kehityksen myötä. 1920-luvulla suurimmat joukkovangitsemiset olivat seuraavat: 1923 pidätettiin lähes 200 Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen toimihenkilöä, 1925 pidätettiin kymmeniä Sosialistisen Nuorisoliiton jäseniä ja 1928 pidätettiin yli 60 henkilöä osallistumisesta SKP:n toimintaan. Vuonna 1930 alkoi fasistisen Lapuanliikkeen painostuksesta terrorikausi, jolloin säädettiin mm. ns. kommunistilait (muutokset painovapauslakiin ja rikoslain 16. luvun 24 §:ään ja tasavallan suojeluslaki (jota sovellettiin sodan sytyttyä). Seurasi viisi vuotta kestänyt ajanjakso, jolloin valtio- ja maanpetoksesta tuomittujen luku vaihteli 250:stä 550:een vuosittain. Lisäksijoukko kansalaisia tuomittiin muodollisesti ei-poliittisista syistä, vaikka tuomioiden perussyy olikin heidän poliittinen toimintansa. Vankeustuomioita saaneita poliittisia vankeja säilytettiin 1920- ja 1930-luvuilla eri lääninvankiloissa ja Sukevan varavankilassa. Poliittisista syistä kuritushuoneeseen tuomitut miehet suljettiin Tammisaaren pakkotyölaitokseen ja naiset Hämeenlinnan keskusvankilaan. 1920-luvun lopulla poliittisten vankien oloja kiristettiin niin, että Tammisaaressa vangit tukeutuivat viimeiseen taistelukeinoon – syömälakkoon. Tällä saatiinkin joitakin parannuksia.Fasismin nousun myötä alkoi vankiloissa uusi, entistä pahempi terroriaalto, minkä seurauksenasekä Tammisaaren että Hämeenlinnan poliittiset vangit ryhtyivät jälleen syömälakkoon. Poliittiset vangit eivät taistelleet yksin. Heidän tukenaan olivat vuosina 1925–1930 julkiset Valtiollisten vankien huoltoyhdistykset sekä 1930-luvulla osittain maanalaisuudessa toiminut Suomen Puna-apu. Työläisten taistelu etujensa ja oikeuksiensa puolesta voimistui 1930–luvun puolessa välissä ja tämän johdosta helpottuivat olot vankiloissa jonkin verran. Ns. kansanrintamakauden poliittisista ilmapiiriä kuvannee sekin,että Tammisaaren pakkotyölaitos lakkautettiin v. 1937 ja vangit siirrettiin Riihimäen keskusvankilaan. Talvisodan aikana tammisaaren pakkotyölaitos otettiin jälleen käyttöön ja sinne suljettiin ns. turvasäilövankeja.Talvisodan sytyttyä alkoi poliittisten vangitsemisten uusi vaihe. 30.11.1939 annettiin tasavallan suojeluslain nojalla asetus henkilökohtaisen vapauden rajoittamisesta. Asetus antoi viranomaisille oikeuden sulkea kansalaisia ns.turvasäilöön ilman tuomioistuinten käsittelyä. Tämän asetuksen nojalla lähetettiin sotien aikanaturvasäilöön noin 950 henkilöä 2(talvisodan aikana yli 200 ja vuosina 1940-1944 yli 700, ks. Asiakirjat puhuvat, Sanat ja teot no 10, SKDL 1947). Turvasäilömääräyksen perusteluna oli lähes kaikissa tapauksissa toiminta Suomen ja Neuvostoliiton Rauhan ja Ystävyyden Seurassa. Osa turvasäilövangeista suljettiin tavallisiin vankiloihin, osa erityisiin keskitysleireihin, joita perustettiin varsinkin Itä-Karjalaan. Vuodesta 1941 lähtien turvasäilövangit määrättiin pakkotyöhön. Sotien aikanavankilat täyttyivät myös ns. metsäkaartilaisista, eri syistä asepalveluksesta kieltäytyneistä. Sodanaikaiset pidätykset ja vankien kohtelu olivat usein väkivaltaisia. Pidätyksissä, kuuluisteluissa, epäinhimillisissä oloissa vankiloissa ja keskitysleireillä sekä teloittajien uodeista sai surmansa joukko sodanvastustajia. Vasta Neuvostoliiton kanssa solmittu välirauhansopimus antoi vapauden poliittisista syistä vangituille. Poliittiset vangitsemiset 1919 -1944 -kokoelma on peräisin erilaisista lähteistä. Osa aineistosta on SKP:n sodan jälkeen suorittaman keruutyön tulosta. Yksityiset henkilöt ovat kartuttaneet kokoelmaa omilla asiakirjoillaan. Etsivän Keskuspoliisin takavarikoimaa aineistoa on saatu sodan jälkeen Valtiolliselta poliisilta. Osa asiakirjoista on laadittu salaa vankiloissa, kiertänyt vangilta toiselle ja salakuljetettu vapauteen (vankilaopiskelu, lehdet). Tästä syystä osa aineistosta on varsin huonokuntoista. Vankilalehdet on mikrofilmattu. Kokoelma ei kata yksinään koko aihepiiriä, vaan asiaan perehtymiseksi on syytä tutustua myös muihin Kansan Arkiston kokoelmiin. Tarkempi luettelo tekstitiedostona tutkijapalvelussa. Henkilökohtaista aineistoa 55 kansiota ja muuta 19.