Vanhusten järjestäytyminen liittyi kansaneläkejärjestelmän syntyyn - sen säätäminen vuonna 1937 ja toimeenpano 1940 -luvun lopulla loi edellytykset vanhusten yhteistoiminnalle. Vanhusten ensimmäiset protestit kytkeytyivät kansaneläkelain puutteisiin - ennen vuotta 1884 syntyneet jäivät lain ulkopuolelle ja henkilökohtaiset vakuutusmaksuihin sidotut eläkkeet olivat hyvin alhaiset. Ennen vuotta 1884 syntyneet muodostivat vuonna 1950 keskuskomitean, joka kokouksin ja lähetystöin vaati ikäluokalleen oikeutta eläkkeisiin. Vaatimuksen toteutuminen hiljensi vanhusten toimintaa, joka elpyi uudelleen keväällä 1955 uuden kansaneläkelakiesityksen tultua eduskunnan käsittelyyn. Kansaneläkekysymys laajeni vuoden mittaan kansanliikkeeksi. Sen rungon muodostivat eri puolilla maata toimineet vanhusten toimikunnat, jotka vaikuttivat kanaeläkelain sisältöön Helsingissä toimineen keskustoimikunnan johdolla. Kansaneläkelain käsittelyyn osallistuminen voimisti selvästi vanhusten organisoimista, ja keväällä 1956 harkittiinkin keskustoimikunnan rekisteröimistä. Ajatusta ei kuitenkaan pantu toimeen, ja toimikuntien yhteydenpito jäi siitä eteenpäin satunnaiseksi. Syksyllä 1959 toiminnan organisoituminen nousi uudelleen esille. Organisoitumisen kätilönä toimi kansandemokraattisten keskusjärjestöjen vaalityöneuvottelukunta, joka suositteli vanhusten toiminnan virallistamista. Joulukuun 3. päivänä Helsinkiin kokoontuneet vanhusten toimikuntien edustajat päättivät perustaa oman keskusjärjestön. Syntyi Eläkeläiset ry.