Perustiedot
Kuopion Työväenyhdistys Arkistonmuodostaja
Kuopion työväenyhdistys perustettiin 1889. Se on maamme vanhimpia työväenyhdistyksiä. Yhdistys oli alkuvuosinaan tyypillinen wrightiläinen työväenyhdistys, joka pyrki kokoamaan suojiinsa sekä työväkeä että työnantajia. Yhdistyksen tavoitteina oli lähinnä työväestön sivistäminen, hyväntekeväisyystyön tekeminen, kunnallisten asiain ajaminen ja työväestön sosiaalistaloudellisen tilan parantaminen. Erityisesti kulttuuriasiat olivat työväenyhdistystä lähellä. Jo 1890-luvulla sillä oli oma kirjasto ja lukusali, laulukuoro ja soittokunta, luentokursseja jne. Sosialististen aatteiden leviäminen maassamme aiheutti Kuopiossakin sen, että varsinaiset työläisjäsenet alkoivat vaatia omista luokkaeduistaan lähteviä toimenpiteitä. Kesällä 1899 perusti sosialistisia vaikutteita omaksunut työväenyhdistyksen jyrkempi siipi Kuopion työntekijäinyhdistyksen. Siihen liittyi kymmenkunta samoihin aikoihin perustettua ammattiosastoa. Kuopion työväenyhdistys ja Kuopion työntekijäinyhdistys yhtyivät vuonna 1904, jolloin myös Kuopion työväenyhdistys liittyi sosialidemokraattiseen puolueeseen. Kuopion työväenyhdistys vietti hiljaiseloa suurlakon jälkeisen innostuksen laannuttua aina vuoteen 1916, jolloin sen toiminnallisuus alkoi elpyä. Luokkasodan aikana Kuopiossa tapahtumat jäivät vähäisiksi. Jälkiselvittelyissä kuitenkin moni yhdistyksen jäsen menetti henkensä tai joutui vankileirille. Luokkasodan jälkeisessä suuntataistelussa työväenyhdistys säilytti luokkanäkemyksensä ja yhdistyksen vasemmistolainen toiminta jatkui lapualaisvuosiin saakka. Vuonna 1931 yhdistys lakkautettiin oikeuden päätöksellä.