Skip navigation
Kansan Arkisto

Suomen Kommunistisen Nuorisoliiton arkistoAineistokokonaisuus

Perustiedot
Suomen Kommunistisen Nuorisoliiton arkisto
Suomen Kommunistinen Nuorisoliitto I arkisto SKNL:n arkisto
Suomen Kommunistinen Nuorisoliitto I Arkistonmuodostaja
Suomen Kommunistinen Nuorisoliitto I

Suomen Kommunistinen Puolue kiinnitti perustamisestaan lähtien suuren huomion nuorisoon. Puolue ohjasi nuorisotoimintaa jo ennen helmikuussa 1925 tapahtunutta Suomen Kommunistisen Nuorisoliiton perustamista. SKNL:n toiminta oli viranomaisten taholta kiellettyä, joten toiminta oli maanalaista kuten puolueenkin. Toiminta keskittyi 1920-luvulla julkisesti toimiviin vasemmistolaisiin nuorisojärjestöihin ja niiden toiminnan ohjaamiseen. Fasismin nousun myötä kaikki vasemmistolaiset nuorisojärjestöt, kuten Työväen Järjestönuorten Liitto, lakkautettiin. Nuorisoliiton tehtäväksi jäi myös varhaisnuorisotyö ja liittoon muodostettiin pioneerijaosto. Etsivä Keskuspoliisi kiinnitti liiton työhön suurta huomiota ja pidätti paljon nuoria työläisiä ja lähetti hovioikeuden tuomittavaksi syytteenä tavanomainen "valtiopetoksen valmistelu". SKNL kuului Kommunistiseen nuorisointernationaaliin ja julkaisi suomeksi internationaalin päätöksiä. Fasismin valtaannousu Hitlerin johdolla toi mukanaan Euroopan eri maissa voimistuneesti ohjatun nuorison militarisoinnin ja fasismin perässä kulkemisen. KNI kehotti järjestöjään voimistamaan sodan ja fasisminvastaista toimintaa myös erilaisissa julkisissa työväenliikkeen järjestöissä. SKNL alkoi 1936 ohjata jäseniään ja työläisnuoria sos.dem. työläisnuorisoliittoon. Liitto lopetti itsenäisen toimintansa 1936 ja jäsenet siirtyivät puolueeseen.

Moskova Alueellinen kattavuus
Paikan rooli
Alueellinen kattavuus
Julkinen
Moskova
1C

Aineisto on saatu arkistoon eri paikoista kuten muutkin kommunistien maanalaisen kauden asiakirjat, joten arkistossa on aukkoja. Huomattava osa arkistosta koostuu Etsivän Keskuspoliisin takavarikoimasta aineistosta, joka 1945 sisäministeriön määräyksellä luovutettiin Suomen Kommunistiselle Puolueelle. Tarkempi arkistoluettelo tekstitiedostona tutkijapalvelussa. Nuorisolle osoitettu Rynnäkköön-lehti ilmestyi vuosina 1918-1919 julkaisijana Suomen työläisnuorison ulkomainen komitea. Tässä aineistossa oli vain muutama asiakirja ennen Kommunistisen Nuorisoliiton perustamista ja siksi ne on yhdistetty liiton arkistoon. Asiakirjojen järjestämisessä ei ole noudatettu Kansan Arkiston yleistä järjestämiskaavaa, vaan on se järjestetty aineiston perusteella kuuteen pääryhmään. SKP:n nuorisojaoston Nuori Kommunisti -lehdet SKP:n (1918-1944) arkistossa (sarja D1a)

Moskova Yhteisöön liittyvä paikka
Paikan rooli
Yhteisöön liittyvä paikka
Julkinen
Moskova
Suomi Alueellinen kattavuus
Paikan rooli
Alueellinen kattavuus
Julkinen
Suomi
65, 27
Suomi
Arkisto
Perustason tiedot sähköisessä järjestelmässä
Metri
0,42
Teksti
Ei
Ei tiedossa
2
 
 
Liitteet