Skip navigation
Kansan Arkisto

Toivo Långströmin arkistoAineistokokonaisuus

Perustiedot
Toivo Långströmin arkisto
Toivo Hjalmar Långströmin arkisto
Långström Toivo Hjalmar Arkistonmuodostaja
Toivo Hjalmar
Långström
Långström Toivo Hj.
Louhi
Puikko
Riku

Toivo Långström syntyi helsinkiläisen suutarin perheeseen vuonna 1889. Perheeseen kuului viisi lasta, joista Toivo oli toiseksi nuorin. Isä kuoli pojan ollessa 7-vuotias. Työnteon Långström aloitti jo kansakoulussa jakamalla lehtiä. 1900-luvun alussa hän toimi pääasiassa sorvaajana. Ammattiosastoonsa Långström liittyi vuonna 1905 – ennen suurlakkoa, jonka aikana hän osallistui järjestyskaartin toimintaan. Vuonna 1910 Långström suoritti Taideteollisuuskeskuskoulun tutkinnon. Långström sai vähitellen vastuullisia tehtäviä ammattiosastossaan ja metallityöväen ammattiliitossa. Vuoden 1917 mullistusten aikaan hän toimi Metalliliiton varapuheenjohtajana.1 Sisällissodan aikana Långström toimi kansanvaltuuskunnan työasiainosastolla. Tappion häämöttäessä hän siirtyi Neuvosto-Venäjälle.1, Långström oli läsnä SKP:n perustavassa kokouksessa syksyllä 1918.1 Långström palasi Suomeen loppiaisena 1920. Poliittisen työn lisäksi hän toimi jälleen sorvaajana.1 Eduskuntavaaleissa 1922 Långström valittiin kansanedustajaksi SSTP:n listoilta ja hän nousi myös eduskuntaryhmänsä puheenjohtajaksi. Samana vuonna hänestä tuli Helsingin kaupunginvaltuutettu. Toukokuussa 1923 Långström valittiin Suomen Työväenpuolueen puheenjohtajaksi. Näitä tehtäviä hän hoiti elokuuhun 1923 asti. Tuolloin koko STP:n johto pidätettiin, puolue lakkautettiin ja Långströmille koitti ensimmäinen pidempi linnatuomio, joka piti miehen telkien takana kolme vuotta. Vapauduttuaan Långström työskenteli Työväenjärjestöjen Tiedonantajan toimituksessa ja Rakennustyöväen liiton sihteerinä. Vuodet 1930–1934 hän vietti jälleen vankilassa.1 1930-luvun loppupuolella työnsaanti osoittautui hankalaksi ja Långström harjoitti liiketoimintaa vuoteen 1940 asti.1 Näihin aikoihin hän oli myös SKP:n keskuskomitean jäsen. Långström pidätettiin taas kesäkuussa 1941.1 Jatkosodan jälkeen vapautunut Långström valittiin vuonna 1945 Metallityöväen liiton sihteeriksi. Vankilassa heikentyneen terveytensä johdosta hän ei kuitenkaan pystynyt hoitamaan tointa. Långström siirtyi siten kansanhuoltoministeriön palvelukseen ja vuonna 1948 Kulutusosuuskuntien Keskusliittoon. Långström työskenteli KK:n teknisenä johtajana eläkkeelle siirtymiseensä (1959) asti.1,3 Långström oli aktiivisesti mukana SKDL:n toiminnassa ja hän kuului mm. järjestön liittotoimikuntaan.3 Långström toimi neljäkymmentä vuotta (1929–1969) Kustannusosakeyhtiö Yhteistyön hallituksen puheenjohtajana. Vuosien saatossa hän hoiti myös lukuisia muita luottamustoimia.1 SKP:n hajaannusaikana Långström kannatti puheenjohtaja Aarne Saarisen linjaa ja kritisoi oppositiota. Långströmin arkisto sisältää mm. saapuneita ja lähetettyjä kortteja, jäsenkirjoja, käsikirjoituksia lyhyisiin artikkeleihin, lehtileikkeitä henkilöstä sekä valokuvia, joista osa on siirretty kuva-arkistoon. Osa materiaalista on peräisin aviopuoliso Tilda Långströmiltä (os. Ahlfors).

Helsinki Syntymäpaikka
Paikan rooli
Syntymäpaikka
Julkinen
Helsinki
60.16664, 24.94354
Helsinki
Helsinki Kuolinpaikka
Paikan rooli
Kuolinpaikka
Julkinen
Helsinki
60.16664, 24.94354
Helsinki
5

Tarkempi luettelo liitetiedostona (luettavissa tutkijasalissa)

Helsinki Alueellinen kattavuus
Paikan rooli
Alueellinen kattavuus
Julkinen
Helsinki
Arkisto
Perustason tiedot sähköisessä järjestelmässä
Metri
0,18
Teksti
Ei
Kyllä
1
 
 
Liitteet