Seere Salminen (o.s. Sario) (s. 6.5.1894 Vaasa, k. 13.4.1977 Helsinki) oli 1930-luvulla Helsingin Sanomien toimittaja-kirjeenvaihtaja asuessaan yhdessä diplomaattina toimineen aviomiehensä Akseli Salmisen kanssa niin Lontoossa kuin Kiinassakin. Parhaiten hänet kuitenkin muistetaan Helsingin Sanomissa julkaistuista suuren suosion saaneista pakinoistaan. Vuosien 1935 ja 1964 välillä julkaistiin n. 5000 ”serpentiiniä” (sota-aikana ”sirpaleita”). Nimitys juontui Salmisen käyttämästä nimimerkistä Serp. Helsingin Sanomien ohella Salminen työskenteli uransa alkuaikoina sanomalehti Uuden Suomen sunnuntailiitteen toimittajana. Vuosien 1946 ja 1963 välillä hän toimi Valittujen Palojen päätoimittajana. Lehtityönsä ja pakinointinsa ohella Seere Salminen muistetaan näytelmäkirjailijana. Monesta hänen käsikirjoittamastaan näytelmästä tehtiin myös elokuvaversio. Erityisen suosituksi muodostui yhdessä Elsa Somin kanssa laadittu elokuvasarja fiktiivisestä Suomisen perheestä. Tätä alunperin radiokuunnelmaksi laadittua sarjaa Salminen käsikirjoitti yhdessä Elsa Soinin (Elsa Sofia Hagan) kanssa nimimerkillä Tuttu Paristo. Muiden töidensä ohella Seere Salmisella riitti aikaa myös kääntämiselle. Hän suomensi englanninkielistä kaunokirjallisuutta aina eläkevuosiinsa saakka.
Salminen, SeereArkistonmuodostaja
Salminen, Seere
PLA-N-511
1921-1977
1933-1967
Julkinen