Skip navigation

Junttila Ulla-Kirsti

Junttila Ulla-Kirsti
Muotoilutoimisto Ulla-Kirsti Junttila Public Design Oy
11706

Ulla-Kirsti Junttila valmistui teolliseksi muotoilijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1978. Jo opiskeluaikanaan hän erikoistui kaupunkiympäristön suunnitteluun ja jatkoi samalla aihealueella valmistuessaan vuonna 1994 taiteen lisensiaatiksi. Junttila onkin ympäristötuotteiden ja kaupunkiympäristön suunnittelun pioneereja ja työskennellyt ympäristösuunnittelun parissa alan kehityksen alusta asti. Hän on ollut yli 30 vuoden aikana mukana lukemattomissa hankkeissa yhteistyössä alan keskeisimpien toimijoiden kanssa. Uransa aikana Junttila on työskennellyt omassa muotoilutoimistossa, tuote- ja ympäristösuunnittelijana Helsingin kaupungin rakennusvirastossa sekä konsulttina Sito Oy:ssä. Hän on kirjoittanut useita kaupunkiympäristön suunnittelua koskevia oppikirjoja ja suunnitellut kaupunkien julkisia alueita, kävelykatuja, aukioita ja toreja. Hän vastannut mm. Helsingin kaupungin rakennusviraston katutaidehankkeista ja suunnitellut useita julkisia ympäristöteoksia. Junttila on ollut mukana myös useissa esteettömyyteen liittyvissä hankkeissa. Suunnittelutyönsä lisäksi Junttila on toiminut tuntiopettajana Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Lahden ammattikorkeakoulussa. Vuonna 1987 Junttilan uraauurtava työ kaupunkiympäristön suunnittelussa palkittiin ensimmäisellä Teolliset muotoilijat ry:n myöntämällä Vuoden teollinen muotoilija -tunnustuspakinnolla. Junttilan arkisto sisältää paperiasiakirjoja, valokuva-aineistoja ja piirustuksia hänen tekemistään suunnittelutöistä sekä Junttilan itsensä kirjoittamat projektien työkuvaukset. Arkistossa on myös Junttila opiskeluaikojen harjoitustöitä sekä hänen kirjoittamiaan julkaisuja.

muotoilu teollinen muotoilu kaupunkisuunnittelu tuotesuunnittelu ympäristösuunnittelu ympäristötuotteet kaupunkiympäristö kadunkalusteet ulkokalusteet
1974 - 2015
 
Arkiston sisältö