Skip navigation

Suomen Ekonomisäätiö - Finlands Ekonomstiftelse

Suomen Ekonomisäätiö - Finlands Ekonomstiftelse
255

Suomen Ekonomisäätiö – Finlands Ekonomstiftelse perustettiin vuonna 1972 Suomen Ekonomiliitto SEFE ry:n toimesta. Sen tehtävänä oli edistää taloudellista täydennyskoulutus- ja tutkimustyötä sekä muuta taloudellista kulttuuria. Vuonna 1975 Suomen Ekonomiliiton Koulutuskeskus SEFEK (perustettu 1965) siirrettiin Suomen Ekonomisäätiön alaisuuteen. Sen tehtävänä oli harjoittaa taloudellista koulutustoimintaa ja tukea ekonomijärjestöjä. Noin 18 vuoden aikana Ekonomisäätiön alaisuudessa SEFEK piti suuren määrän erilaisia seminaareja, tavallisesti muutaman päivän pituisia kursseja. Niiden lisäksi se järjesti opintomatkoja mm. Lontooseen ja Los Pacosiin sekä suuria talousalan tapahtumia: Ekonomipäivät, Konttoritekniikan päivät, Sihteeripäivät jne. SEFE ry:n rahasto Ekonomisäätiön sisällä lakkautettiin vuonna 1985, mutta säätiö jatkoi muuta toimintaa. Vuoteen 1993 mennessä Koulutuskeskus ajautui taloudellisiin ongelmiin, ja säätiön koulutustoiminta siirrettiin vuoden alusta Ekonomia oy:lle, jota Ekonomiliitto hallinnoi. Suomen Ekonomisäätiö lopetti toimintansa vuonna 2001. Valtaosa arkiston aineistosta on SEFEK:n koulutusten järjestämis-, hallinnoimis- ja oppimateriaalia (sarjat Hg-Hl). Arkisto antaa kuvan 1980-luvun lopun ekonomikoulutuksesta yliopistojen ulkopuolella, varsinkin keskijohdon ja asiantuntijatyön alalla. Pöytäkirjoihin on ikuistunut myös 1990-luvun laman tunnelma. Suomen Ekonomisäätiön arkistoon kuuluu Suomen Ekonomisäätiön Koulutuskeskus SEFEK:in sekä SEFE ry:n rahaston aineistot. Ennen vuotta 1975 järjestetty koulutus kuuluu Ekonomiliiton arkistoon. Arkisto on epätäydellinen. Pöytäkirjoja puuttuu kokonaan tai osittain. Useista pöytäkirjoista puuttuu allekirjoituksia. Oppimateriaalia on runsaasti vuosilta 1987-1989, muuten arkistossa on pääasiassa ohjelma- ja osanottajatietoja sekä esitteitä. Lisää säätiöön ja koulutuskeskukseen liittyvää materiaalia löytyy Suomen ekonomiliitto SEFE:n arkistosta. Tietoja säätiöstä ja koulutuskeskuksesta löytyy Suomen Ekonomiliiton historiikista Eteenpäin ekonomin mieli 1935-1985 (Heikki Hara, Suomen Ekonomiliitto, Gummerus: Jyväskylä 1985). Luovutus 1995. Käyttörajoitus: arkaluonteisia henkilötietoja sisältävät asiakirjat ovat tutkijoiden käytettävissä vain arkistonjohtajan luvalla.

1970-1993
Helsinki
7,00
Järjestetty
Arkistonmuodostajan sisältö