Akavan toiminta korkeakoulutettujen ammatillisena keskusjärjestönä käynnistyi 14.12.1950, jolloin Akateemis-ammatillinen valtuuskunta perustettiin Helsingin yliopiston Metsätalolla. Akavan 12 perustajajärjestöä olivat Agronomien yhdistys, Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesyhdistys, Kadettikunta, Rakennusinsinööriyhdistys, Suomen Kemistiliitto, Suomen Lakimiesliitto, Suomen Lääkäriliitto, Suomen Metsänhoitajaliitto, Suomen Valtionoppikoulujen Opettajaliitto, Suomen Yksityiskoulunopettajain Yhdistys, Valtiotieteen Kandidaattien Yhdistys ja Teknillisen korkeakoulun opettaja- ja virkamiesyhdistys. Toiminnan alkuvaiheessa Akavaan liittyivät myös mm. Suomen Hammaslääkäriliitto, Suomen kirkon pappisliitto, Suomen Eläinlääkäriliitto ja Suomen Farmaseuttiliitto. Ensimmäiset vuotensa Akava toimi yhteistyövaltuuskuntana. 23.2.1954 valtuuskunta päätettiin kuitenkin muuttaa organisaatioltaan kiinteämmäksi keskusjärjestöksi. Akava ry merkittiin yhdistysrekisteriin 17.3.1954, ja neuvotteluoikeudet tuore keskusliitto sai 25.5.1954. Akavan keskeisiä ja pitkäaikaisia edunvalvontatavoitteita olivat prosenttimääräiset palkankorotukset ja progressiivisen tuloverotuksen lieventäminen. Ensimmäisen työtaistelunsa Akava kävi kesällä 1956, jolloin se toukokuussa julisti lähes kaikki akateemista loppututkintoa edellyttävät virat hakukieltoon ja -saartoon ja aloitti vielä elokuussa tiettyjen virkamiesten pistemäiset joukkoirtisanoutumiset. Myös myöhemmin 1950-1960-luvulla Akava turvautui useita kertoja hakukieltoon, saartoon ja irtisanoutumisiin erityisesti kuntatasolla, vaikka Akavassa ja monissa sen jäsenjärjestöissä työtaisteluihin suhtauduttiin usein varautuneesti. Vuoden 1964 menettelytapalain myötä virkamiesjärjestöt saivat oikeuden neuvotella ja sopia palkoista kollektiivisesti. Akavan asemaa sopijaosapuolena muutos vahvisti, sillä siitä tuli yksi neljästä viralliseksi neuvotteluosapuoleksi tunnustetusta järjestöstä, kun taas monet Akavan jäsenjärjestöistä menettivät uudistuksen yhteydessä aikaisemmat neuvotteluoikeutensa. Kun valtion ja kunnalliset virkaehtosopimuslait säädettiin vuonna 1970, Akava säilytti asemansa yhtenä pääsopijajärjestöistä. Valtion ja kuntien virka- ja työehtosopimusneuvottelut muodostivatkin pitkään yhden Akavan tärkeimmistä edunvalvontakanavista. Myös tulopoliittisiin sopimusneuvotteluihin Akava osallistui aina ensimmäisestä tuposta eli 27.3.1968 allekirjoitetusta Liinamaa I -sopimuksesta lähtien. 1970-luvulta alkaen vaikuttamiskanavina korostuivat myös järjestön kantojen tuominen esiin komiteoissa ja toimikunnissa, lausuntojen antaminen erilaisista yhteiskuntapoliittisista kysymyksistä sekä säännöllinen yhteydenpito poliittisiin päättäjiin. Akavan perustamisvaiheessa vuonna 1950 sen jäsenjärjestöissä oli yhteensä noin 12.000 jäsentä. 1950-1960-luvulla jäsenmäärä kasvoi vuosittain tasaisesti ja oli vuoteen 1970 mennessä noussut noin 42.000 jäseneen. 1970-luvun aikana jäsenmäärä lähes nelinkertaistui ja oli vuonna 1980 jo yli 162.000 jäsentä. Akavan 1970-luvun kasvu perustui monien vanhojen jäsenliittojen jäsenmäärän nousuun ja uusien jäsenryhmien liittymiseen Akavaan. 1960–1970-luvun vaihteen uusia jäsenjärjestöjä olivat mm. Oppikoulunopettajien keskusjärjestö (1967), Lastentarhanopettajaliitto (1972), Sosiaalityöntekijäin Liitto (1972), Suomen kirkon sisarliitto (1973) ja Suomen Arkkitehtiliitto (1974). Suurin kasvu Akavan jäsenmäärässä tapahtui vuonna 1975, kun Opettajien Ammattijärjestö OAJ, jossa oli tuolloin 47.800 jäsentä, valitsi keskusjärjestökseen Akavan. 1970-luvun lopulla kasvua tapahtui myös yksityissektorin jäsenkunnassa, kun Insinööriliitto ja Korkeakouluinsinöörien ja arkkitehtien keskusliitto liittyivät Akavaan vuonna 1976 ja Suomen Ekonomiliitto vuonna 1977. Jäsenmäärän kasvu jatkoi myös 1980-luvulla, ja vuonna 1990 Akavan liitoissa oli jo lähes 265.000 jäsentä. Vuoteen 2000 mennessä jäsenmäärä oli kasvanut 375.000:een ja puolen miljoonan jäsenen raja ylittyi vuonna 2009. Akavan yksityissektorin edunvalvontatoiminta alkoi varsinaisesti kehittyä 1970-luvulta lähtien. Vuonna 1972 Akava solmi STK:n kanssa ensimmäisen palkkausta koskevan sopimuspöytäkirjan ja vuonna 1973 perustettiin Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelukunta (YTN) Akavan, Insinööriliiton ja Korkeakouluinsinöörien ja arkkitehtien keskusliiton yhteistyöelimeksi. Suomen Ekonomiliitto liittyi YTN:ään vuoden 1974 lopulla. Vuonna 1974 YTN solmi STK:n kanssa perussopimuksen, jossa ylemmät toimihenkilöt tunnustettiin virallisestikin omaksi itsenäiseksi henkilöstöryhmäkseen, ja vastaavasti tammikuussa 1975 yleissopimuksen LTK:n kanssa. Vuonna 1984 käytiin Akavan ensimmäiset laajamittaiset lakot, kun 14 akavalaista kunta-alan virkamiesryhmää, mm. opettajat, lääkärit, lastentarhanopettajat, farmaseutit, sosiaalityöntekijät, kemistit ja kirjastonhoitajat, aloittivat lakon maaliskuussa 1984. Lakon seurauksena opetusala erotettiin kunta-alan yleisestä virkaehtosopimuksesta omaksi sopimuskokonaisuudekseen. Vuonna 1994 Akavan neuvotteluorganisaatio uudistettiin ja neuvottelu- ja sopimustoiminta siirrettiin erillisille neuvottelujärjestöille, julkista sektoria edustavalle Akava-JS:lle ja yksityisen sektorin YTN:lle. Akavan kansainväliset yhteydet suuntautuivat toiminnan alkuvaiheissa lähinnä muihin Pohjoismaihin. Ruotsin, Norjan ja Suomen akateemiset keskusjärjestöt perustivat vuonna 1961 yhteistyöelimekseen Nordiska Akademikerrådetin (NAR), joka muodosti Akavalle keskeisen kansainvälisen yhteistyön kanavan aina 1990-luvun alkuun asti. 1970-luvun alussa Akava sai myös tarkkailijan aseman Kansainvälisessä työjärjestössä (ILO), vaikka jäseneksi se hyväksyttiinkin vasta 1987. Vuonna 1979 Akava solmi virallisesti yhteistyösuhteet Neuvostoliiton keskusammattijärjestö VZSPS:ään ja oli vuodesta 1980 alkaen mukana maiden välisissä vaihto-ohjelmissa. Suuri käänne Akavan kansainvälisissä suhteissa tapahtui vuosina 1991–1992, jolloin se liittyi jäseneksi tärkeimpiin kansainvälisiin palkansaajajärjestöihin: Pohjolan ammatilliseen yhteisjärjestöön (PAY), Euroopan ammatilliseen yhteisjärjestöön (EAY), Vapaiden ammattiyhdistysten kansainväliseen liittoon (VAKL) sekä OECD:n neuvoa-antavaan ay-komiteaan (TUAC). EAY:n yhteyteen vuonna 1993 perustetusta Eurocadresista tuli myös Akavalle tärkeä yhteistyöelin. Vuonna 1990 aloitti myös SAK:n, TVK:n, STTK:n ja Akavan yhteinen Keskusjärjestöjen Eurooppa-yhteistyö-projekti, joka johti palkansaajakeskusjärjestöjen yhteisen Brysselin-toimiston perustamiseen vuonna 1995. Akavan toimisto sijaitsi aluksi Suomen Lakimiesliiton vuokralaisena Uudenmaankadulla (1951–1952), siten Annankadulla (1952–1956) ja Ullankadulla (1956–1962). Vuonna 1962 järjestö osti uudet tilat Kapteeninkatu 7:stä, josta se muutti Ruoholahteen Lastenkodinkatu 5:een kesäkuussa 1966. Vuonna 1976 valmistui Akava-talo Itä-Pasilaan (Rautatieläisenkatu 6) yhteisiksi toimitiloiksi Akavalle ja monille sen jäsenjärjestöistä. Lähteet: Akavan toimintakertomukset 1950-2009; Muiluvuori Jukka (2000), Akava 1950-2000: Oma ja yhteinen etu. Ohjeita Akavan arkiston käyttäjälle Toimihenkilöarkistossa säilytettävä Akavan arkisto kattaa keskusjärjestön asiakirjat vuosilta 1950–2010. Arkiston laajimmat ja tärkeimmät asiakirjaryhmät ovat pöytäkirjat liitteineen (sarja C) ja kirjeenvaihto (sarja F). Tiedonhaku kannattaakin yleensä aloittaa diaareista (sarja A), jotka toimivat hakemistona kirjeenvaihtoon tai vaihtoehtoisesti hallituksen, työvaliokunnan tai eri toimikuntien pöytäkirjoista. Diaarikorteista tai -lehdistä löydät tietylle asialle annetun diaarinumeron, jonka perustella voit etsiä siihen liittyvät asiakirjat Akavan kirjeenvaihdosta. Vuosien 1967–1990 diaarikorttien käyttöä helpottaa Akavassa käytetty asiaryhmittely eli diaarikaava, jonka löydät sähköisessä muodossa sarjasta A. Kannattaa myös huomata, että samalle diaarinumerolle on voitu arkistoida asiakirjoja useammalta vuodelta. Esimerkiksi valtion ja kuntien VES-neuvottelukierroksen 1987-1989 asiakirjat löytyvät kaikki vuoden 1987 kirjeenvaihdosta (diaarinumero 210/41/51/61/87). Akavan vuoden 1984 lakon asiakirjat taas on arkistoitu vuoden 1983 kirjeenvaihtoon diaarinumerolle 53/19/83. Akavan diarioidusta kirjeenvaihdosta löytyvät esimerkiksi sopimus-, neuvottelu-, työtaistelu-, koulutus- ja aluetoiminnan asiakirjat, kuten myös tiedot myönnetyistä ansiomerkeistä tai Akavan edustuksista eri työryhmissä ja toimielimissä. Osa asiakirjoista on kuitenkin erotettu omiksi sarjoikseen, kuten toimintakertomukset, säännöt, tutkimukset ja julkaisut sekä painetut virka- ja työehtosopimukset. Tarkempia tietoja löydät kunkin sarjan kuvailutiedoista. Luovutukset: 1989-1997, 10/2014, 33/2014 ja 3/2016. Käyttörajoituksen alaiset asiakirjat käytettävissä vain arkistonjohtajan luvalla.